Juhani Hopsu jatkaa SYT-kassan puheenjohtajana

Suomen suurimman yrittäjien työttömyyskassan SYT -kassan hallituksen
puheenjohtajana jatkaa varatuomari Juhani Hopsu. Suomen Yrittäjän
Työttömyyskassan kassan kokous valitsi 23.8.2012 Hopsun puheenjohtajakseen
seuraavalle kolmevuotiskaudelle. Juhani Hopsu toimii tällä
hetkellä Talousjuristit Oy:n toimitusjohtajana.

Suomalaisten yrittäjien tietoisuus ja halu liittyä työttömyysturvan piiriin
on lisääntynyt selvästi. SYT-kassan jäsenmäärä on ollut viime vuodet
voimakkaassa kasvussa, esimerkiksi tänä vuonna kassaan on liittynyt jo yli 3000
yrittäjää. Tästä huolimatta valtaosa yrittäjistä on edelleen vailla
ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

-Yrittäjän työttömyysturvassa on paljon epäkohtia, minkä takia lainmuutoksia
kaivataan kipeästi. Yrittäjän on ollut järjestelmän monimutkaisuuden vuoksi
vaikea päästä työttömyysturvan piiriin, vaikka yrityksen toiminta
tosiasiallisesti olisikin päättynyt, kertoo Hopsu.

Yrittäjä voi kassan jäsenenä saada ansiosidonnaista työttömyysturvaa, mutta
lain mukaan yritystoiminta pitää silloin lopettaa kokonaan. Niin ikään perheen
yrityksestä lomautettu perheenjäsen on jäänyt vaille työttömyysturvaa.

-Tasavertaista ei ole sekään, että ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan
oikeuttava työssäoloehto on palkansaajalla kahdeksan (8) kuukautta kun taas
yrittäjällä se on 18 kuukautta, painottaa Hopsu.

Yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturvasta
tasavertainen

SYT -kassa on ajanut lainmuutosta sekä toiminnan lopettamisvaatimukseen että
perheenjäseniä koskevilta osin, jotta yrittäjät olisivat tasavertaisessa
asemassa muiden kansalaisten kanssa. Eduskunnan käsittelyyn syksyllä tulevassa
lakiesityksessä on vihdoin kaavailtu muutoksia, jotka sisältävät parannuksia
yrittäjän ja tämän perheenjäsenen työttömyysturvaan yritystoiminnan
päättyessä.

Yrittäjän yritystoiminnassa työllistyneen perheenjäsenen asemaan ollaan
suunnittelemassa helpotuksia siten, että yrittäjän perheenjäsenellä olisi oikeus
työttömyysetuuteen myös lomautusajalta, mikäli yrityksestä on lomautettu myös
muita kuin perheenjäseniä.

-Kaavaillut lakimuutokset parantavat yrittäjän ja hänen perheenjäsenensä
sosiaaliturvaa, mutta ne eivät koskisi sellaisia perheyrityksiä, joissa on
yrittäjän lisäksi töissä vain perheenjäseniä. Tällaisia perheyrityksiä on
Suomessa kuitenkin tuhansia. Tähän ongelmaan tulee niin ikään saada parannus,
huomauttaa Hopsu.

Helsingissä koolla ollut SYT-kassa valitsi myös uuden varapuheenjohtajan,
joksi valittiin toimitusjohtaja Susan Äijälä, Iloinen Keittiö,
Tampereelta. Kassan hallituksen varsinaiseksi jäseneksi nousi
sairaanhoitaja-yrittäjä Päivi Peltomaa, Lymfa- ja
sairaanhoitopalvelu Päivi Peltomaa, Helsingistä. Muina hallituksen jäseninä
jatkavat Väinö Korhonen, Kiinteistökehitys Ko-Va Oy,
Kuopiosta, Kirsi-Marja Salonen, Matkatoimisto Heta Oy, Turusta
ja Christoffer Wiik, Mediatoimisto Christoffer Wiik Oy,
Vaasasta.

Kirjoita vastaus

  • (ei julkaista)

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>