Kuukausittainen arkisto: tammikuu 2016

Omasta mielestä palkansaaja, lain mukaan yrittäjä

Yrittäjän työttömyysturvan kannalta on tärkeää hahmottaa, katsotaanko henkilö yrittäjäksi vai palkansaajaksi. Yrittäjän käsite työttömyysturvassa on laaja, ja sellainenkin yrittäjän perheenjäsen, joka ei omista pienintäkään osaa yrityksestä tai jolla ei itsellään ole hallinnollista asemaa yrityksessä, katsotaan usein yrittäjäksi työttömyysturvan näkökulmasta. Erityisesti osaomistajan ja yrittäjän perheenjäsenen kannalta on tärkeää hahmottaa, ovatko he palkansaajia vai yrittäjiä, koska tällä perusteella määräytyy se, minkä työttömyyskassan jäsenenä he voivat itsensä vakuuttaa.

Henkilö, joka katsotaan yrittäjäksi työttömyysturvassa, voi saada työttömyysturvaa palkansaajakassasta vain niin sanottuna jälkisuoja-aikana (18kk yritystoiminnan aloittamisesta lähtien), eli mikäli yritystoiminta lakkaa hyvin pian sen alkamisen jälkeen.

Yrittäjän on kuuluttava yrittäjäkassaan ja palkansaajan palkansaajakassaan, jotta voisi työttömänä saada ansiopäivärahaa. Ongelmatilanteita syntyy siitä, kun palkansaajana itseään pitävä henkilö onkin työttömyysturvalaissa määritelty yrittäjäksi. Palkansaajakassa ei maksa ansiopäivärahaa henkilölle, joka työttömyysturvan määritelmien mukaan on ollut yrittäjänä yli 18 kuukautta.

Valinta palkansaajakassan ja yrittäjäkassan välillä on tehtävä työttömyysturvalain pohjalta eikä esimerkiksi eläkevakuutuksen määritelmien mukaan. YEL -vakuutuksen piiriin kuuluvat mieltävät itsensä yleensä yrittäjiksi. TyEL-palkkaa nostavat osaomistajat ja yrittäjän  perheenjäsenet voivat kuulua virheellisesti palkansaajakassaan, vaikka he työttömyysturvalain mukaan olisivatkin yrittäjiä.

Jos toimit palkkatyössä ja yritystoimintasi on sivutoimista, kannattaa työttömyysvakuutus yleensä järjestää palkansaajakassan kautta.

Valitse oikea kassa

Yrittäjäkassaan voivat liittyä päätoimiset yrittäjät. Päätoimisia yrittäjiä ovat kaikki YEL- ja MYEL -vakuutetut, joilla eläkevakuutuksen vuosituloksi on valittu vähintään 12 420 euroa.

Yrittäjiksi katsotaan myös osa TyEL -vakuutetuista osakkaista ja perheenjäsenistä. Tällöin tarkastellaan omaa ja samassa taloudessa asuvien perheenjäsenten omistusosuuksia siitä yrityksestä, jossa
työskentelee päätoimisesti. Omistusosuuden ja äänivallan lisäksi johtava asema ratkaisee onko työttömyysturvan kannalta yrittäjä vai palkansaaja ja mihin kassaan pitäisi kuulua.

Toimitusjohtajat ja hallituksen jäsenet

Johtavassa asemassa oleminen tarkoittaa työskentelyä toimitusjohtajana tai hallituksen jäsenyyttä. Jos työskentelee johtavassa asemassa osakeyhtiössä, josta omistaa itse vähintään 15 prosenttia, on työttömyysturvan kannalta yrittäjä.

Samoin yrittäjäksi katsotaan johtavassa asemassa oleva henkilö, joka ei itse omista osakkeita, mutta samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet omistavat vähintään 30 prosenttia osakkeista.

Yrittäjäksi katsotaan myös johtavassa asemassa oleva henkilö, jonka oma omistus on 5 prosenttia ja perheen 25 prosenttia eli oma ja perheen omitus on yhteenlaskettuna vähintään tuo 30 prosenttia.

Jos äänivalta ei ole saman suuruinen kuin omistusosuus, on äänivalta ratkaiseva. TyEL-vakuutetun vuosituloraja on sama kuin YEL -vakuutetuilla: palkkaa, jonka perusteella eläkevakuutusta maksetaan, täytyy nostaa vähintään 1035 euroa kuussa eli 12 420 euroa vuodessa.

Perheyrityksessä työssä ilman johtavaa asemaa

Työttömyysturvan kannalta henkilöt, jotka työskentelevät ilman johtavaa asemaa, voidaan myös katsoa yrittäjiksi. Tällöin oma omistus siitä yrityksestä, jossa työskentelee tavallisen palkansaajan asemassa, on oltava vähintään puolet. Myös perheen omistus voi olla ratkaiseva. Yrittäjäksi katsotaan myös henkilö, joka ei itse omista yrityksestä mitään eikä ole johtavassa asemassa, mutta puoliso omistaa yrityksestä puolet. Lisäksi perheen yhteenlaskettu, vähintään 50 prosentin
omistusosuus on ratkaiseva. Esimerkiksi jos työskentelee ilman johtavaa asemaa yrityksessä, josta itse omistaa 10 prosenttia ja puoliso 40 prosenttia, on työttömyysturvan kannalta yrittäjä. Palkkatulon alaraja on  12 420 euroa vuodessa.

Jos työskentelet perheyrityksessä, kannattaa johtavan aseman ja omistusosuuksien pohjalta tarkistaa, oletko työttömyysturvan kannalta yrittäjä vai palkansaaja. Oikean kassan jäsenyys mahdollistaa, kaikken edellytysten täyttyessä, ansiosidonnaisenpäivärahan yritystoiminnan loppuessa.

Kuka voi liittyä yrittäjäkassaan

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassaan voi liittyä Suomessa vakituisesti asuva yrittäjä, jolla on vähintään 12 420 euron vuosituloon perustuva lakisääteinen eläkevakuutus (YEL, MYEL, TyEL).

Työttömyysturvassa yrittäjäksi katsotaan henkilö, joka

  • on YEL- tai MYEL-vakuutusvelvollinen

Yrittäjäksi katsotaan myös TyEL-vakuutuksen piiriin kuuluva henkilö, jos hän

  • omistaa yksin vähintään 15 % tai jos hänen perheensä omistaa vähintään 30 % yhtiöstä, jossa hän työskentelee johtavassa asemassa
  • omistaa yksin tai jos hänen perheensä omistaa vähintään 50 % yhtiöstä, jossa hän työskentelee työntekijänä (ilman johtavaa asemaa)

Perheenjäseniksi katsotaan yrittäjän kanssa samassa taloudessa asuva puoliso (myös avopuoliso), lapset ja vanhemmat.

Johtavassa asemassa työskenteleväksi katsotaan yrityksen toimitusjohtaja ja hallituksen
jäsen sekä tasaomisteisen yhtiön yhtiömiehet, joiden omistusosuus on yli 15 %.

Lisätietoja: www.syt.fi

Yrittäjä on henkilö, joka työskentelee yrityksessä, josta hän itse tai hän yhdessä perheensä kanssa tai perhe omistaa laissa määritellyn osuuden. Pelkkä yrityksen tai sen osan omistaminen ei vielä tee sinusta yrittäjää.

Yrittäjä on henkilö, joka työskentelee yrityksessä, josta hän itse tai hän yhdessä perheensä kanssa tai perhe omistaa laissa määritellyn osuuden. Pelkkä yrityksen tai sen osan omistaminen ei vielä tee sinusta yrittäjää.

Kuka on työttömyysturvalain mukaan yrittäjä?

Yrittäjä on henkilö, joka työskentelee yrityksessä, josta hän itse tai hän yhdessä perheensä kanssa tai perhe omistaa laissa määritellyn osuuden. Yrittäjänä pidetään myös henkilöä, joka tekee ansiotyötä olematta työ- tai virkasuhteessa (esim. Freelancer ja laskutusyhteisöjen kautta tehtävä työ). Pelkkä yrityksen tai sen osan omistaminen ei vielä tee sinusta yrittäjää.

Jos toimit palkkatyössä ja yritystoimintasi on sivutoimista, kannattaa työttömyysvakuutus yleensä järjestää palkansaajakassan kautta.

Yrittäjä on työttömyysturvan piirissä kun hän työllistyy siten että hänen eläkevakuutuksen (YEL,MYEL, TyEL) perusteena oleva työtulonsa on vähintään 12 420 euroa vuodessa.

SYT-kassaan voi liittyä henkilö,  joka

  • on YEL- tai MYEL-vakuutusvelvollinen (poislukien apurahansaaja)

Yrittäjäksi katsotaan myös TyEL-vakuutuksen piiriin kuuluva yrityksen osaomistaja ja yrittäjän perheenjäsen, jos hän

  • omistaa yksin vähintään 15 % tai jos hänen perheensä omistaa vähintään 30 % yhtiöstä, jossa hän työskentelee johtavassa asemassa (tj, hallituksen jäsen)
  • omistaa yksin tai jos hänen perheensä omistaa vähintään 50 % yhtiöstä, jossa hän työskentelee ilman johtavaa asemaa (työntekijänä)

Perheenjäsen

Perheenjäseniksi katsotaan yrittäjän kanssa samassa taloudessa asuva puoliso (myös avopuoliso), lapset ja vanhemmat.

Johtava asema

Johtavassa asemassa työskenteleväksi katsotaan yrityksen toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen sekä tasaomisteisen yhtiön yhtiömiehet, joiden omistusosuus on yli 15 %.

Pienissä yrityksissä ja yhteisöissä, joissa omistus jakaantuu tasaisesti, johtava asema voi muodostua myös (henkilön muodollisesta asemasta riippumatta) pelkän omistamiseen liittyvän määräysvallan kautta. Käytännössä työttömyysturvan kannalta olennaista päätösvaltaa käyttää tällöin yrityksen tai yhteisön osakkaiden tai jäsenten kokous.

Siten esimerkiksi osuuskunnassa, jossa on enintään kuusi jäsentä ja kunkin jäsenen omistus on siten yli 15 %, on kaikkia osuuskunnan jäseniä pidettävä yrittäjinä.

Huom! Mikäli yhtiömiehen päätösvaltaa ei ole yhtiömiesten sopimuksella olennaisesti rajoitettu, henkilöyhtiön (käytännössä avoimen ja kommandiittiyhtiön) jokaisella vastuunalaisella yhtiömiehellä katsotaan lähtökohtaisesti aina olevan vähintään 50 % vastaava määräysvalta (vaikka yhtiömiehiä olisi esim. 3-6).

Tämä johtuu siitä että, ellei henkilöyhtiön yhtiösopimuksessa ole muuta sovittu, henkilöyhtiön jokaisella vastuunalaisella yhtiömiehellä yleensä on oikeus ryhtyä yhtiötä koskeviin hallintotoimiin, oikeus edustaa yhtiötä ja lisäksi kielto-oikeutensa nojalla oikeus kieltää toista yhtiömiestä ryhtymästä yksittäiseen toimenpiteeseen. Mikäli yhtiösopimuksessa ei ole muuta sovittu, on olennaiset päätökset yleensä tehtävä yhtiömiesten yksimielisillä päätöksillä.

Tästä johtuen myös vastuunalaisen yhtiömiehen puoliso, joka työskentelee yhtiössä, katsotaan yleensä yrittäjäksi.

Välillinen omistus

Yrittäjämääritelmän mukaiseen omistusosuuteen voidaan laskea mukaan myös välillinen omistus toisen yrityksen kautta. Välillinen omistus toisen yrityksen kautta lasketaan mukaan, jos henkilö omistaa itse tai yhdessä perheensä kanssa väliyhtiöstä vähintään 50 %.

SYT-kassaan voi liittyä osoitteessa www.syt.fi

Uskalla yrittää, me tarjoamme sinulle työttömyysturvan.

Uskalla yrittää, me tarjoamme sinulle työttömyysturvan.

Yhä useampi yrittäjä liittyy työttömyyskassaan

Suomalaiset yrittäjät vakuuttavat itsensä yhä useammin työttömyyden varalta. Pelkästään Suomen suurimpaan yrittäjäkassaan SYT-kassaan liittyi viime vuonna yli 4000 jäsentä. SYT-kassaan kuuluu nykyisin yli 26 000 yrittäjää.

-Yrittäjät ovat huomanneet, että heilläkin on oikeus ja mahdollisuus lähes samantasoiseen työttömyysturvaan kuin palkansaajilla”, sanoo SYT -kassan johtaja Merja Jokinen.

Jokisen mukaan pitkään jatkunut matalasuhdanne ja yrittäjän työttömyysturvaa parantaneet lakimuutokset ovat edesauttaneet jäsenmäärän kasvua.

-Suomessa on kuitenkin laskutavasta riippuen yli 300 000 yrittäjää, koska yrittäjän perheenjäsenet, osakeyhtiöiden osakkaat ja vuoden alusta alkaen myös itsensä työllistäjät luetaan useimmiten työttömyysturvalain mukaisiksi yrittäjiksi.

Jokisen mukaan Suomessa on paljon yrittäjien perheenjäseniä ja yrityksen osakkaita, jotka ovat vakuuttaneet itsensä palkansaajien työttömyyskassoissa.

-Työttömyysturvassa yrittäjänä pidetään henkilöä, joka työskentelee yrityksessä, josta hän tai yhdessä perheensä kanssa omistaa laissa määritellyn osuuden. Yrittäjänä pidetään nykyisin myös henkilöä, joka tekee ansiotyötä olematta työ- tai virkasuhteessa, täsmentää Jokinen

-Moni yrittäjäksi luokiteltava henkilö maksaa jäsenmaksuja palkansaajan tavoin palkansaajakassaan, mutta se järjestelmä ei tuo heille turvaa työttömyyden varalta. He voivat kuitenkin liittyä yrittäjäkassan jäseneksi, jos heidän YEL-, MYEL-työtulonsa tai osaomistajan ja perheenjäsenen TyEL-bruttopalkka on vähintään 12 420 €/v.

SYT-kassaan voi liittyä jäseneksi osoitteessa www.syt.fi

Moni yrittäjäksi luokiteltava henkilö maksaa jäsenmaksuja palkansaajan tavoin palkansaajakassaan, mutta se järjestelmä ei tuo heille turvaa työttömyyden varalta. He voivat kuitenkin liittyä yrittäjäkassan jäseneksi, jos heidän YEL-, MYEL-työtulonsa tai osaomistajan ja perheenjäsenen TyEL-bruttopalkka on vähintään 12 420 €/v.

Moni yrittäjäksi luokiteltava henkilö maksaa jäsenmaksuja palkansaajan tavoin palkansaajakassaan, mutta se järjestelmä ei tuo heille turvaa työttömyyden varalta. He voivat kuitenkin liittyä yrittäjäkassan jäseneksi, jos heidän YEL-, MYEL-työtulonsa tai osaomistajan ja perheenjäsenen TyEL-bruttopalkka on vähintään 12 420 €/v.