Kuukausittainen arkisto: maaliskuu 2013

Yrittäjälläkin on oma työttömyyskassa – Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa

Ansiosidonnainen päiväraha ei ole vain palkansaajien yksinoikeus. Suomessa myös yrittäjät voivat kuulua työttömyyskassaan, joka maksaa työttömäksi jääneelle jäsenelleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Suomessa on 32 työttömyyskassaa, joista kaksi on tarkoitettu päätoimisille yrittäjille. Työttömyyskassaan kuuluminen on vapaaehtoista, mutta kassojen yleiset ehdot ja työttömyysturvan taso on määritelty työttömyyskassa- ja työttömyysturvalaissa.

Jos työttömäksi jäänyt henkilö ei ole kassan jäsen, hän voi hakea peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea Kelasta. Peruspäivärahan suuruus on tänä vuonna 32,46 € per arkipäivä eli noin 698 euroa kuukaudessa.

Yrittäjä vai palkansaaja?

Yrittäjän työttömyysturvan kannalta on tärkeää hahmottaa, katsotaanko henkilö yrittäjäksi vai palkansaajaksi. Yrittäjän käsite työttömyysturvassa on laaja, ja sellainenkin yrittäjän perheenjäsen, joka ei
omista pienintäkään osaa yrityksestä tai jolla ei itsellään ole hallinnollista asemaa yrityksessä, katsotaan usein yrittäjäksi työttömyysturvan näkökulmasta.
Erityisesti osaomistajan ja yrittäjän perheenjäsenen kannalta on tärkeää hahmottaa, ovatko he palkansaajia vai yrittäjiä, koska tällä perusteella määräytyy se, minkä työttömyyskassan jäsenenä he voivat itsensä vakuuttaa.

Henkilö, joka katsotaan yrittäjäksi työttömyysturvassa, voi saada työttömyysturvaa palkansaajakassasta vain niin sanottuna jälkisuoja-aikana, eli mikäli yritystoiminta lakkaa hyvin pian sen alkamisen jälkeen.

18 kuukauden jäsenyys- ja työssäoloehto

Yrittäjän pitää olla yrittäjäkassan jäsenenä vähintään 18 kuukautta ja työssäoloehdon on täytyttävä, jotta hän voi saada ansiosidonnaista päivärahaa. Jotta jäsenyysaika voidaan lukea työssäoloehtoon, yrittäjyyden tulee lain mukaan olla laajuudeltaan olennaista. Toiminnan laajuus on olennaista, kun yrittäjän lakisääteisen eläkevakuutuksen perusteena oleva työtulo (YEL-vakuutetuilla vahvistettu työtulo) on vähintään 8 520 €/vuosi.Eläkevakuutusmaksujen tulee myös olla maksettu.

Palkansaajakassanjäsen, joka ryhtyy yrittäjäksi ja liittyy kuukauden kuluessa yritystoiminnan aloittaessaan yrittäjäkassaan saa hyvityksenä kuusi kuukautta jäsenyysaikaa ja työssäoloehtoa. Tällöin yrittäjän päivärahaoikeus voi lyhyimmillään alkaa 12 kuukaudessa.

Sen lisäksi palkansaajakassasta siirtyvät yrittäjät on suojattu niin, että mikäli yrittäjän päivärahaoikeus ei ole vielä täyttynyt, voidaan hänelle maksaa palkkatyöhön perustuvaa päivärahaa eikä väliinputoamistilanteita synny.

Työttömyysturvaan parannuksia vuoden alusta lähtien

Vuoden 2013 alussa yrittäjän työttömyysturvaan tuli lakimuutoksia, jotka sisältää merkittäviä parannuksia yrittäjän ja tämän perheenjäsenen työttömyysturvaan. Työttömyysetuutta voidaan maksaa, kun yritystoiminta on
lopetettu tai tietyin edellytyksin, kun yritystoiminnassa työllistynyt henkilö ei enää työskentele yrityksessä.

Perheyrityksessä työssä olevalle varsinaisen yrittäjän TyEL-vakuutetulle perheenjäsenelle voidaan maksaa työttömyysetuutta lomautusajalta, jos yritys on lomauttanut tai irtisanonut myös muita kuin yrittäjän perheenjäseniä.

Yritystoiminnan uudelleen käynnistys myös helpottui, koska yritys saa jäädä kaupparekisteriin. Päivärahan saamiseksi nykyisin riittää, että yrityksen taloudellinen ja tuotannollinen toiminta on lopetettu, ja henkilö on tehnyt verohallinnolle ilmoituksen yrityksen poistamiseksi ennakkoperintä- ja työnantajarekistereistä sekä luopunut yrittäjän eläkelain mukaisesta eläkevakuutuksesta. Lisäksi edellytetään, että henkilö on jättänyt verohallinnolle ilmoituksen yrityksen poistamiseksi arvonlisäverovelvollisten rekisteristä tai ilmoituksen toiminnan keskeyttämisestä.

Työttömäksi jääneen yrittäjän tulee ilmoittautuakotipaikkakuntansa työ- ja elinkeinotoimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Paikallinen työvoimaviranomainen antaa kassalle lausunnon työttömyydestä. Lausunto on työttömyyskassaa sitova.

Kuka voi liittyä yrittäjäkassaan

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassaan voi liittyä Suomessa vakituisesti asuva yrittäjä, jolla on vähintään 8 520 euron vuosituloon perustuva lakisääteinen eläkevakuutus (YEL, MYEL, TyEL).

Työttömyysturvassa yrittäjäksi katsotaan henkilö, joka

  • on YEL- tai
    MYEL-vakuutusvelvollinen

Yrittäjäksi katsotaan myös TyEL-vakuutuksen piiriin
kuuluva henkilö, jos hän

  • omistaa yksin vähintään 15 %
    tai jos hänen perheensä omistaa vähintään 30 % yhtiöstä, jossa hän
    työskentelee johtavassa asemassa
  • omistaa yksin tai jos hänen
    perheensä omistaa vähintään 50 % yhtiöstä, jossa hän työskentelee

Perheenjäseniksi katsotaan yrittäjän kanssa samassa
taloudessa asuva puoliso (myös avopuoliso), lapset ja vanhemmat.

Johtavassa asemassa työskenteleväksi katsotaan
yrityksen toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen sekä tasaomisteisen yhtiön
yhtiömiehet, joiden omistusosuus on yli 15 %.

Yrittäjä, liity SYT-kassan jäseneksi: http://www.syt.fi/index.php/fi/liittymislomake